perjantai 10. tammikuuta 2014

Usva - Huurre

 Otsikko tuo mieleeni kylmyyden ja talven ja sanoina  kietoutuvat jotenkin toisiinsa. Ei siis mikään ihme, että sekoilin niiden kanssa. Nämä ovat Novitan lankoja molemmat, mutta kaikista Novitan lankoja myyvistä marketeista ei näitä löydy.
Sekoiluni alkoi tästä:  Neuletapaamisessa ennen joulua jo Ystävä   koukkusi huivia, josta näytti tulevan kiinnostavan näköistä, lankana oli Huurre. Kauppareissulla sitten poikkesin Prisman lankahyllylle ja näin siellä tarjouksessa hyvin samantuntuista lankaa ( se oli kuitenkin Usva). Olin aikaisemmin samana päivänä käynyt oikeassa lankakaupassamme, mutta en silloin vielä tiennyt alkavani koukuta huivia, joten en ostanut vaijerikoukkua. Kotona sitten oli palava halu aloittaa heti koukkuaminen, mutta ensin piti jostain keksiä se vaijerikoukku. Kangas-Aitan sivuilla olisi ollut ohje luettavissa, mutta en ehtinyt sitä lukemaan, kun mielestäni sen jo osasin. Ohjeesta olisi selvinnyt oikea  lanka ja koukun koko ym.
Etsin suurimman virkkuukoukkuni ja sähköteippiä ja pätkän paksuhkoa sähköjohtoa. Teippasin koukun johtoon kiinni ja toisesta päästä levittelin johdon sisällä olevia ohempia johtoja haralleen estämään silmukoiden putoamista.

 Yhdestä   100 g:n kerästä Usva -lankaa  tuli 7 mm koukulla  noin 140 cm pituinen aika pönäkkä huivi, jonka voi kietoa kaksinkerroin kaulaan ja on taatusti lämmin ja tarpeellinen nyt, kun talvi saattaa lopulta olla tulollaan.

 Huivilanka olisi siis pitänyt olla  nimeltään Huurre. Lähdin eräänä päivänä etsimään tuota lankaa ja vasta kolmannesta marketista sitä löysin. Koukulla, sillä omatekoisella vaijerikoukulla on jo tulossa uutta huivia.



       

13 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Sie sit keksit tehä oman koukun, oot kyllä mahottoman kekseliäs.
Mielenkiitoista tuollanen koukkuaminen.

Päivikki kirjoitti...

Kyllä hätä keinot keksii! Etenkin silloin kun on kertakaikkiaan pakko saada aloittaa uusi käsityö =)

sirkkis kirjoitti...

Nerokas keksintö,en oikein osaa hahmottaa mielessäni millaista tuo koukutus on. Kuvan huivi on varmasti lämpöinen ja pehmoinen.

TeSa kirjoitti...

Omatoimisuus ja naisen hetitännemullenyt- käyttöön!

Sude kirjoitti...

Johan näppärästi keksit koukun värkätä itsellesi. Laitampa idean korvan taa muistiin tulevaisuutta varten =)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mielettömän upeaa lankaa.
Mukavaa viikonloppua sinulle.

Meri kirjoitti...

Upeaa lankaa. Kun paljon kutoo tietää tehdä uudet keksinnöt, siihen saa varmasti patentin!

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Hei. Oot sie kekseliäs, taioit itelle hyvän työkalun! Taisit "kuoria" johtoa ensin, jotta sait koukun mukavasti kulkemaan ilman porrastuksia. Mie kokeilin joskus tavallisella virkkuukoukulla, mut se on liian lyhyt, mut ohjeesta sain kiinni helposti.

Tuomontuvan Anni kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
ellu kirjoitti...

Kylläpäs sulla on hoksottimet olleet kohillaan. Itse sekoilen myös näiden kahden lankamerkin välillä.

KristiinaS kirjoitti...

Katos katos, näppärä keksijä ja oikea Pelle Peloton siellä tekee omat työvälineet. Hienoa, hattua nostan sulle. Hyvin kekseliästä.
Mä ite tykkään keksiä kaikenlaista ja hyvin oon monta asiaa ratkaissut. Mutt tuo sähköjohto+virkkuukoukku yhdistelmä on jo aivan huippu! *taputuksia*

Sipi kirjoitti...

Oot sä kyllä mainio!
Niinhän se kyllä kannattais tehdä että ostaa vasta sitten jos ei itse sitä osaa tehdä :D

Unknown kirjoitti...

Olet kyllä todella näppärä emäntä.Sinulla on luovuutta ja kekseliäisyyttä.Hieno tuli kyllä huivistakin ja varmaan lämmin.