torstai 2. toukokuuta 2013

Toukokuu!

Kylmä lounainen (luulen?) ilmavirtaus viilentää poutaista säätä. Toppavaatteet ovat tarpeen pihatöissä.
Etsin omia huiviohjeitani täältä blogistani ja huomasin, että olin unohtanut yhdet pienet sukat.
Ovat valmistuneet jo maaliskuussa  ja näyttävät olevan ns. junasukat ja lanka taitaa olla Sisua, p 2,5.
Muistaakseni tein nämä MagicLoop-tekniikalla,  siis yhdellä pyöröpuikolla molemmat sukat yhtä aikaa, vaikka tavallisesti teen näin pienet sukat yksitellen oikeilla sukkapuikoilla.
 Huiviohjetta tarvitsen tämän iltaiseen Tikkuajien neuletapaamiseen, joka on aina kuukauden ensimmäisenä torstaina  Kudoke-lankakaupassa klo 16-19. Lanka on  ollut syksyn käsityömessuilta asti  valmiina odottamassa.
Lankakaupan valikoimia yritän tarkastella ja hankkia jotain auttaakseni omalta vähäiseltä osaltani yrittäjän selviytymistä. Muualta päin on kuulunut hälyttäviä uutisia myynnin vähenemisestä.
Mietteitä tästä lamasta ja innostuksen puutteesta  luin Neulefriikki -blogista.
Omaa lankavarastoani en uskalla edes suunnilleen laskea ja sen pienentäminen on ainakin pyrkimyksenä.
Kesän tullessa itselläni käsitöiden tekeminen laantuu hiukan pihatöiden takia, mutta neuletapaamiseen on aikaa, jos vain muutkin ovat innostuneina paikalla.

                          Lämpenevää luvassa!


3 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Söpöt junasukat!

sirkkis kirjoitti...

Kylmää ja tuulista ja ei vain tule kevät fiilistä.Minä ompelen nukkien vaatteita nyt neulomukset huilaa. Ihanat sukat.

satunNainen Paula kirjoitti...

Kävin kurkkaamassa Neulefriikin blogia - oma epäilykseni on: "Lankakauppojen langat ovat aika tyyriitä! Kyttäilen tarjouksia ja useimmiten ostan lankani halpahallista tai ulkomailta - hinnalla on merkitystä.
Yksi syy innon puutteeseen saattaa olla uusien helppojen KAIKKI TEKEE -ideoiden puute: isoäidinneliöt, bamburätit, sytomyssyt ja trikookopat on tehty, nyt pitäisi olla jotain UUTTA ja HELPPOA, jolla voi osoittaa olevansa näppärä ja ajan hermolla. :o)"
En sitten tiedä, mahtaako omissa aatoksissani olla mitään perää...
Söpöt farkkusukat pikkuiselle!