maanantai 21. kesäkuuta 2010

Dagen efter

päivä jälkeen Puukko-ja käsityöfestivaalien.
Vaikka "takki on tyhjä" -tunne kaatui päälle muutaman viikon valmistelujen ja kahden hyvin intensiivisen messupäivän jälkeen, palautuminen alkaa hitaasti. Huomaan, että kamerastani ei löydykkään niitä kaikkia ihania käsitöitä ja juttuja (ei edes yhtään puukkoa?) mitä olin ihastellut.
Ensimmäisen työnäytöksen aikana ja pitkälle iltapäivään vierailijoita oli pöytäni äärellä niin, että kuvat Mailan ihanista rosee-kukka töistä unohtuivat.
Toisen työnäytöksen aiheena 40-vuotishääpäiväänsä viettävä Maire virkkasi käsittämättömän ihanaa frivolitee-sukkula-käpypitsiä.

Kolmantena työnäytöksenä Annikki esitteli tekemiään valtavan kauniita ja erikoisia neuleita ja opetti kaikille kaksipuolista koukkuamista.
Tämä sopii hyvin kahdella värillä koukkuamiseen. kuvassa bolero

ja liivi sekä sen seuraksi hyvin sopiva kapea huivi.

Sunnuntain työnäytöksessä Sipi kertoo tuftauksesta, tässä hän esittelee tuftausneulaa. Tuftaus kiinosti kaikkia neulekahvilassa käyneitä ja kahden päivän ajan hänen ympärillään oli aina valtavasti ihmisiä ja myös halukkaita kokeilijoita.
Kuvassa on myös neulekahvilassa molempina päivinä letkeästi ja hauskasti juontanut Laura Jurkka. Hänen ansiostaan neulekahvilassa oli mukavan leppoisa ja oikein hyvä tunnelma, jota monen vierailijat kehuivat.

Neulekahvilan perällä syvennyksessä oli kahdet kangaspuut, toisissa mattoa ja toisissa poppanaa ja matonkuteitten leikkaamiseenkin olisi ollut mahdollisuus. Viereisessä luokassa oli 4H-kerhon järjestämä Tuunaustupa, jossa ehdin äkkiseltään piipahtaa. Siellä olisi viihtynyt vaikka koko päivän, kaikkea kivaa oli tarjolla pienille ja suurille.
Paikallisen kansalaisopiston luokassa oli töitä näytteilla ja tarjolla lyhytkursseja.
Aika vain ei riittänyt, mutta ensi vuonna aion keskittyä tutustumaan näytteilleasettajiin ja muihinkin festivaalitapahtumiin.
Vierailijat neulekahvilassa kehuivat ensikertaa ollutta käsityötapahtumaa ja olivat yllättyneitä kaikesta näkemästään!
Kuviteltaa tähän loppuun kuva kelohonkaisesta isosta ruukusta, jossa kasvaa punaisenpunainen pelekuuna!
PS. Selostus omasta työnäytöksestä on vielä luvassa. Niin ... ja ne omat ostokset.....



5 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Oli hauska tavata ja messujen tarjonta ihanaa. Minäkin opin monta uutta juttua ja hankin jopa lankoja joista syntyy jotain ihku ihanaa. Oli paljon sellaista jota täytyisi ohjeilla harjoitella, voi kyllä oli mukava reissu.

Sude kirjoitti...

Nyt on varmaan "väsynyt, mutta ah niin onnellinen olo" :)Hienot messut näyttää olleen ja paljon uutta mielenkiintoista opittavaa. Tuota tuffausta minäkin haluaisin osata.

Sipi kirjoitti...

Suden Väsynyt mutta onnellinen on hyvä lause tähän kohtaan, oli se sen verran rankka rupeama, mutta hienot mukavat festarit meillä oli :)

Kiitos Heleena kyytityksistä ja "naurettavan hauskasta seurasta! Tekee välillä hyvää nauraa niin että ihan vetet roiskuu silmistä :D

SirU kirjoitti...

Hyvät olivat festarit ja sieltä jäi matkaan paljon kivoja ideoita. Juontaja Laura Jurkka sopi rooliinsa täydellisesti.
Toivottavasti festareille seuraa tulevina vuosina jatkoa myös neuleiden osalta.

Äipän touhut kirjoitti...

Olipa kiva lukea näitä sinun postauksia festareilta. Kaikilta meiltä mukana olleelta blogin pitäjältä on omannäköinen kertomus festareista. MUkavaa ja rentouttavaa viikkoa sinulle.