maanantai 25. toukokuuta 2009

Viimeinen jännittävin

päivä lontoossa alkaa aikaisin. Pitäis löytää ja saada ostetuksi päivän travel-lippu, jolla saa matkustaaa metrolla ja bussilla. Metroasemalla pitäis ensin päästä portista ja löytää oikea juna. Ei hätää, jokapuolella on keltaisiin huomioliiveihin tai virkapukuun pukeutuneita virkailijoita, joilta voi kysyä. Vastaus menee yli ymmärryksen, enimmäkseen. Kamera kulki mukana koko ajan, mutta olin kai niin jännittynyt, etten tajunnut edes kuvata. Tästä päivästä on hyvin seikkaperäinen ja hauska selvitys täällä. Lukekaa ihmeessä. Listallamme oli lankakauppoja ja kangaskauppa. Olimme onnellisesti metrossa matkalla yhden linjan pääteasemalle Richmondiin. lippumme oli vain 1 ja 2 alueelle, mutta mistä olisimme tienneet. Ystävällinen hyvin tummaihoinen papparainen tivattuaan mistä tulemme ( tarkoitti lähtöasemaa) päästi kuitenkin maanpinnalle, kun Malli selitti meidän olevan turisteja Suomesta. Hän sanoi olevansa "jostainsieltämeniyli" ymmärsin että paikka Afrikassa. Kiertelimme ja katselimme, kyselimme.
Kuvasin jotain kirkkoa, mutta Blogger ei suostu millään lataamaan . Erinäisten vaiheitten jälkeen olimme bussissa matkalla Kew Gardensiin ( nimensä mukaisesti puutarhoja, puistoja, kasveja ja palatsikin) Tikki-tilkkukauppaan, jota pitää suomalainen rouva. Ihania kankaita valtavat määrät ja myös lankaa. Olisin viihtynyt varmaan monta päivää. Ostin neulelehden ja lankaa, näitä samoja mitä on meilläkin ja yhden sukkaohjeen puikkoineen ja silmukkamerkkeineen.

Tilkkutyökirjan ja kukkakankaita se mielenkiintoisen rullan valmiiksi yhteensopivia 6 cm leveitä soiroja. Etiketissä lukee Portopello Market. Portopellossa ( lähellä hotelliamme) olisi ollut markkinapäivä, mutta se nyt jäi väliin.

Tapasimme myös suomalaisrouvan tyttären ja aviomiehen, jolta saiimme hyvät ohjeet seuraavaan kohteeseemme Waterloohin. Siis takaisin Richmondiin bussilla ja sieltä oikealla junalla ( taas kysytään miltä raiteelta) Waterloon.
Mallilla oli hyvät ohjeet, netistä tulostettu ja löysimme helposti I KNIT LONDON lankakaupan.
Neuletapaamisen lisäksi tänään oli myös Diabetes-päivä, teetä ja itsetehtyjä leivonnaisia sekä arpoja myytävänä. Hämmennyin täysin. Kahden pöydän ympärillä kutovia naisia ja kaksi miestä. Vaikka paikka oli täpötäysi, löytyi meille vielä tuolit.
Kaikki saivat tiedotteen ja mittanauhan.

Harmikseni en muistanut ottaa käsityöpussukkaani mukaan aamulla. Mulla olisi ollut kaksi sukkaa pyöröpuikolla puolitiessä. Puikot ja lankaa oli siis ostettava ja kun oltiin tapaamisessa, piti myös aloittaa jotakin. Aloin virkata takareunavirkkauksella kämmekkäitä, mutta ostamani puinen koukko oli niin outo käteen, että ostin Mallilta puikot ja otin lankahyllyn reunasta roikkuvasta kaulaliinasta mallia ja aloitin sitä.

tässä ostokseni ja alkamani kaulahuivi

Matka hotellille oli samaa seikkailua. Korjaustöiden vuoksi vaihtoyhteys ei toiminut ja vaikka sen ymmärsi, niin silti mentiin ylös ja alas ja kysyttiin neuvoakin monta kertaa (en ymmärtänyt mitää) ylös ja alas portaita ja taas portaita. Jossain soitti nuori mies kitaraa ja taas täällä saman näköinen. Lopulta olimme kadulla. Näkyiskö bussin numeroa ja reittiä. Näitä kulkee muutaman minuutin välein. Osuimme oikeaan... ai .. tämä onkin kaksikerroksinen... ei jaksa kiivetä .. kohta ollaan metroaseman kohdalla. Nyt on tarvetta koko ajan mukana kulkeneelle sateenvarjolle.
Pari sataa metriä ja ollaan hotellilla.
Jaksoitko loppuun asti?

6 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Tuo lankakauppa olisi ollut ihana päästä penkomaan.
Blogissani on tunnustus sinulle.

Malli45 kirjoitti...

Tässä olikin kaikki, mikä multa puuttui.
Hyvin meni yhteen; mutta Heleenan Anoppi ja mun Äiti oli kans hyvät ystävät...

Matleena kirjoitti...

Olipa teillä hauska seikkailu! ;D Olisipa mahtavan mukavaa päästä katselemaan Lontoon lanka- ja kangaskauppoja. :)

Kaisa kirjoitti...

Voi kun olisitte ottaneet mun matkalaukkuun mukaan! :)

Tuo juuri on ulkomailla kamalaa, että vaikka osaisi kysyä neuvoa tai tietä, niin ei ymmärrä vastausta.

Heleena kirjoitti...

Tuohon, kun ei ymmärrä, pitää kertoa ihan kotimaasta. Soitti yks ilta väärään numeroon äänestä päättäen ikäiseni mies jostain Satakunnasta ja jäi höpisemään. Kysyi saako kysyä ja kysyi vieläkö jaksan matkustella. Vastasin: hätinä. Hän ihmetteli mitä se mahtaa tarkoittaa? En kertonut, mutta nauraen sanoin pari päivää sitten tulleeni Lontoosta. En tiedä uskoiko.

Sipi kirjoitti...

Näittä te matkallanne paljon hienoja paikkoja ja tapahtumiakin oli vaikka kuinka, mukava oli lukea tarinaa kun kuviakin olit ottanut niin paljon! :)